Olen jo parin vuoden ajan kokeillut innostua hapanjuurileivonnasta, mutta juuren kanssa on ollut ongelmia, kun en vaan ole saanut siitä riittävän aktiivista, jotta olisi jaksanut kohottaa leipiä. Viime syksynä lähdin tutkimaan asiaa ja etsimään ratkaisua. Katsoin netissä lukemattomia eri videoita ja sain oivalluksen, että vika on keittiössäni eikä juuressa. Ilmeisesti vanhan kerrrostalon keittiössä on liian kylmää ja vetoista juurelle eikä se siksi jaksa aktivoitua. Mutta ratkaisukin löytyi keittiöstä eli uunista. Siitä lähtien, kun olen ruokkinut juuren ja laittanut sen sitten uuniin, on juuri ollut ihanan kuplivaa jo päivässä, parissa. Ja juureen leivotusta leivästäkin on tullut kuohkeaa ja maukasta, kelpaa nirsolle teinillekin niin, että uunituore leipä katoaa hetkessä. Vieläkään eivät leivän ilmareiät ole paria senttiä halkaisijaltaan, kuten joillain netin hapanjuuriguruilla, mutta niitä kuitenkin on ja leipä on ihanan pehmeää rapean kuoren alla.
Molemmat taikinat sekoitin samaan aikaan, taikina sai levätä puoli tuntia ja sitten tein neljä kertaa taikinan taittelun ja sitten taikina sai taas levätä uunissa, tällä kertaa n. 8 tuntia. Focaccia meni tässä vaiheessa oliiviöljyllä siveltyyn lasiseen uunivuokaan ja pizzataikina sai jatkaa samassa kulhossa.
Kahdeksan tunnin jälkeen oltiin jo illassa ja taikinat saivat viimeisen hellittelyn ennen viimeistä kohotusta.
Focaccian taittelin kolmeen osaan pieneksi nelikulmioksi (noin suunnilleen) ja mätkäytin taikinan takaisin samaan uunivuokaan, jonka reunoille olin sivellyt uuden kerroksen oliiviöljyä. Peitin vuoan vähän kostealla keittiöpyyhkeellä ja laitoin takaisin sinne kylmään uuniin. Pizzataikina taas siirtyi taittelun jälkeen jääkaapin alahyllylle, jossa sai kylmäkohotuksen.
Nostin pizzataikinan jauhotetulle työtasolle ja pyörittelin taikinasta neljä pienempää palloa, peitin pyyhkeellä ja aloin käsittelemään focacciaa. Taikina oli kiltisti täyttänyt koko lasisen uunivuoan ja pinnassa oli muutama ilmakupla. Kaatelin pinnalle lisää oliiviöljyä ja sirottelin päälle morttelissa murskaamani seoksen, jossa oli sormisuolahiutaleita, kuivattua rosmariinia ja kuivahtaneita basilikan lehtiä ja varrenpätkiä. Ja uuniin. Seuraamassani ohjeessa sanotaan, että 220 astetta ja 25-30 minuuttia, mutta leipä ei tuntunut ihan kypsältä 30 minuutin kohdalla, joten paistoin sitä 35 minuuttia. Paiston aikana leivoin pizzapallot pizzoiksi, eli painelin käsin pallot kiekoiksi ja levittelin niitä vähän vanuttamalla rystysten päällä. Täytteet päälle ja uunissa focaccian paistuessa lämmenneen pizzakiven päälle. Todella hyvää.
Sen myötä, kun juuren herättely uunissa on lähtenyt sujumaan, on hapanjuurileivontaani tullut myös rentoutta. Suurin osa somen hapanjuurileipojista painottaa tarkkoja mittoja, mutta onneksi siellä on ollut myös rentoja osaajia, joista omakin suhtautuminen on saanut pontta. Muutaman onnistuneen leivän jälkeen alkaa jo tietää, miltä leipätaikinan koostumuksen pitää käsissä tuntua ja olenkin tehnyt muutaman taikinan ilman vaakaa, ihan käsituntumalla. Ihan yhtä kuohkeaa ei ole tullut, mutta hyvää kuitenkin. Ja olen tehnyt myös naan-leipää käsituntumallaa, jolloin vain sekoitan juureen jauhoja ja lisään jugurttipurkin jämien jälkeen nestettä sen verran kuin tuntuu kädessä hyvältä. Jollain kerralla jugurttia oli 500 g purkista puolet ja toisella kerralla ehkä kolmasosa, eli kädenlämpöistä vettä oli ekalla kerralla sitten vähemmän ja toisella enemmän. Valmiin naanin pehmeys on ollut sitten enemmän kiinni paiston pituudesta.
Pilko bataatit kuutioiksi tai pitkulaisiksi ranskalaisiksi, levitä uunipellille. Päälle öljyä ja mausteita, esim. pippuria, chilirouhetta ja paprikaa sekä vähän (n. 1 rkl) maissijauhoa, pyörittele ja laita uuniin. Taas reilu 200 astetta ja puolisen tuntia, kääntely puolivälissä. Sopii erinomaisesti vaikka falafelien kanssa. Tai kanaa syövät lapset tykkäävät vaikka fileiden tai siipien kanssa. 
